Niemenharjun Matkailukeskus Puupalkinto 2017 kilpailun voittaja
1.12.2017
7.9.2020

Niemenharjun Matkailukeskuksesta Matin ja Liisan Aseman aisapari

Keväällä 2019 Matin ja Liisan Asema laajentaa toimintaansa Lapinlahdelta Pihtiputaalle. 4-tien varrella sijaitsevasta Niemenharjun Matkailukeskuksesta tulee 5-tien varrella sijaitsevan Matin ja Liisan Aseman aisapari. -Tavallaan tässä sulkeutuu yksi ympyrä. Perheemme ensimmäinen liikenneasema oli juuri 4-tien varrella, joten on kotoisaa sinne palata. Aiomme kohentaa Niemenharjun matkailukeskuksen ilmettä ja suunnitelmana on muuttaa Niemenharju läpi vuorokauden avoinna olevaksi asemaksi, tuumaa yrittäjä Jouni Majala.

Pihtiputaan kunnanvaltuusto on 18.2.2019 kokouksessaan hyväksynyt sopimuksen, jolla Matin ja Liisan Asema Oy tulee Niemenharjun matkailukeskuksen uudeksi yrittäjäksi. Sopimukseen kuuluu vuokraoikeus viideksi vuodeksi ja sen jälkeen mahdollisuus lunastaa kiinteistöt. Mikäli sopimus toteutuu päätöksen saatua lainvoiman, 4-tien varrella sijaitsevasta Niemenharjun Matkailukeskuksesta tulee 5-tien varrella sijaitsevan Matin ja Liisan Aseman aisapari. Yhtiö ostaa Olavi Kolehmaisen perheen yhtiöltä liiketoimintakaupalla irtaimen käyttöomaisuuden ja toimintaa jatketaan sen myötä keskeytyksettä.

-Olemme palvelleet Suomen pääteiden liikennettä kellon ympäri jo 34 vuotta. Perheemme ensimmäinen liikenneasema oli Kempeleellä vuonna 1985 avattu Hirsi-Kesoil, yksi Suomen ensimmäisistä 24/7 paikkoista. Vuodesta 1997 alkaen olemme olleet auki 24h myös Matin ja Liisan Asemalla Lapinlahdella. Kempeleen asemasta luovuimme vuosituhannen vaihteessa, koska uusi moottoritie ei olisi tarjonnut liittymää. Nyt on mahdollista palata 4-tielle, ja yksi ympyrä sulkeutuu, kertoo yrittäjä Jouni Majala.

Majala näkee Niemenharjun valttina persoonallisen päärakennuksen, jonka puuarkkitehtuuri on voittanut useita palkintoja. Hyvin suunniteltu matkailupuoli jota voidaan ajan kanssa myös laajentaa, on yksi osa-alue jonka kehittämiseen uusi yrittäjä haluaa panostaa.

-Kun Niemenharjun kauppa tuli meille tarjolle, olimme myös Lapinlahdella miettineet majoitusta ja erityisesti caravan-toimintoja. Niemenharjulla ajatuksemme on jo toteutettu, ja olemme erittäin innoissamme sen mahdollisuuksista toimia ja kehittyä osana Niemenharjun kokonaisuutta. Liikenneaseman hyvät ravintolapalvelut ovat majoittuvien asiakkaiden käytössä laajempinan kuin mikään tavanomainen majoitusliike voi tarjota. Käytännössä läpi vuorokauden.

-Pystymme palvelemaan samantasoisesti molempien valtateiden varrella. Uskomme, että niin lähitienoon väki kuin pitkän matkan kulkijat löytävät Niemenharjun. Puskaradio toimii, mutta toki tulemme tekemään markkinointia muun muassa uudistamalla molempien paikkojen kotisivut. Haluamme kehittää Niemenharjusta 4-tien merkittävän liikenneaseman. Aiomme kohentaa Niemenharjun ilmettä, rakentaa pidemmät palvelutiskit järjestellä myynti- ja asiakaspaikat uudelleen. Suunnitelmana on muuttaa Niemenharju läpi vuorokauden avoinna olevaksi asemaksi, kertoo Majala.

Matin ja Liisan Asema on yrittäjävetoinen liikenneasema, jonka tarjonta on valtakunnan suurten liikenneasemaketjujen tasoa ja sen yli. Päivittäin palvellaan noin 1200 asiakasta. Liikevaihto on 5,2 miljoonaa, ja yritys työllistää yli 30 miestyövuotta. Perheyrityksen omistavat veljekset Jouni ja Timo Majala sekä Marko Halonen.

-Meillä asiakaspalvelu tehdään sydämellä ja iloisella asenteella ympäri vuorokauden. Rakennamme Matin ja Liisan Asemaa yhdessä, ja jokaisen panos on erittäin tärkeä. Monet työsuhteet ovat pitkäaikaisia. Samalla tyylillä tulemme toimimaan Niemenharjussa, jossa kaikki nykyiset työntekijät saavat jatkaa vanhoina työntekijöinä, Majala painottaa.

Niemenharjun kokki Minna-Maaria Mattola iloitsee tulevan työantajan liikeidean selkeydestä ja kokemuksesta. –Tämä muutos vaikuttaa tosi hyvältä mahdollisuudelta. Olen iloinen, että voimme hyödyntää Matin ja Liisan Aseman selkeää tarjontaa ja kopioida sen Niemenharjuun.

Mattolan kokkikollega Raija Kämäräinen Matin ja Liisan Asemalta muistuttaa, että kokemusta ja hiljaista tietoa on ehtinyt kertyä puolin ja toisin. Siitä on hyötyä yhteisessä kehittämistyössä. –Meillä on tiellä liikkuvien tarpeet on tiedossa, ja monipuolinen tarjonta viedään jatkossa myös Niemenharjuun. Minnalla on paljon hyviä ideoita ja on mukava päästä yhdessä toimintaa kehittämään.

Myös Lapinlahden liikenneaseman kehittäminen on suunnitelmissa. -Pureskellaan yksi pala kerrallaan. Olemme syksystä asti olleet mukana Niemenharjussa toimintaa suunnittelemassa. Mikäli kauppa toteutuu, keskitymme Niemenharjuun ja pohdimme Matin ja Liisan Aseman uusia tuulia sitten ajallaan, Majala toteaa.

 

Lisätietoja:
Jouni Majala, jouni.majala (a) matinjaliisanasema.fi
Pihtiputaan kunnanvaltuuston kokouksen esityslista 18.2.2019